Hallinto ei kevene, kun yksikkö suurenee

Nykyinen koulutusta koskeva keskustelu on keskustelua säästöistä. Monissa koulutusta koskevissa suunnitelmissa yksikkökoon kasvattaminen tuottaa säästöjä nimenomaan hallinnosta. Tästä on kyse toisen asteen koulutuksen järjestäjäverkon uudistamista koskevissa suunnitelmissa. Uusimpana tämän suuntaisena esityksenä on ollut ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhdistäminen, jotta hallintokuluissa voitaisiin säästää. Mutta onko koulutuksen hallinnossa sellaisia tehtäviä, joista olisi mahdollista säästää? OAJ on aivan oikeassa sanoessaan, että kouluissa ei juuri ole hallintohenkilökuntaa, vain rehtori ja koulusihteeri. Lukioissa ei myöskään ole opettajien lisäksi muutakaan vakinaista henkilökuntaa. Avustavissa tehtävissä on ehkä käytettävissä määräaikaisia harjoittelijoita ja siviilipalvelusmiehiä. Palkanlaskenta-, kirjanpito- ja tietohallintotehtävät hoidetaan koulutuksen järjestäjän eli kunnan tai kuntayhtymän yhteisen järjestelmän kautta. Tämä järjestelmä on yleensä jo valmiiksi säädetty optimikokoon. Yksikkökoon kasvattamisesta ei näin ollen ole juurikaan mahdollista saada säästöä hallintokuluissa.

 

Omassa työssäni olen keskellä hallinnollista muutosta. Koulumme yhdistyi vuoden vaihteessa toisen lukion kanssa hallinnollisesti yhteen. Lähes 1200 opiskelijan lukiomme on nyt yksi Suomen suurimmista ellei suurin. Fyysisesti toimimme kahdessa eri paikassa vielä muutaman vuoden, mutta nimi ja hallinto on nyt yhteistä.

 

Uusi yksikkö toi mukanaan uudet verkkosivut ja yhteisen Wilman. Uusien verkkosivujen myötä saamme nyt tottua siihen, että sivujen päivitysoikeudet on vain kahdella henkilöllä. Näin ilmeisesti siksi, että kaikki muutkin koulutuksenjärjestäjän yksiköt toimivat tähän tapaan. Aikaisemmin kaikilla koulumme opettajilla oli omalta osaltaan mahdollisuus päivittää verkkosivuja. Tämä mahdollisti joustavan toiminnan ilman turhia välikäsiä. Samalla vaivalla päivittäisin verkkosivun itse, jos joka tapauksessa joudun kirjoittamaan tekstin ja ilmoittamaan tarkan paikan, mihin teksti pitäisi laittaa.

 

Hallinto ei ainakaan näin siirtymävaiheessa ole keventynyt, päinvastoin. Rehtoreita on entistä enemmän. Tiedottamiseen menee entistä enemmän aikaa, kun opettajia on yhteensä noin 80. Ylioppilaskokeiden järjestäminen ja kurssitarjottimen laatiminen parille tuhannelle opiskelijalle vaatii paljon suunnittelua. Näin toimittiin tosin jo ennen koulujen yhdistymistä. Kun kouluilla ei ole hallinnon tasoina kuin rehtorit ja koulusihteerit, niin sitten koulun korkeimmin palkatut ihmiset eli rehtorit istuvat suunnittelemassa kirjoitusjärjestelyjä ja kurssitarjottimia. 

 

Koulujen yhdistämisen suunnitteluvaiheessa ajattelin, ettei minulla ole mitään isoa yksikköä vastaan. Kyllä se voi toimia ihan yhtä hyvin kuin pienempikin. Jättiläisyksikön toiminnan alkutaipaleesta on nyt kuitenkin tullut se kuva, että monet toiminnat jäykistyvät. Toimintatavat sovitaan jossakin muualla ja me vain otamme vastaan tiedon, kuinka meidän pitäisi toimia. Oma suunnittelu hankaloituu, kun ulkopuolelta tulee viime tingassa asioita, jotka vaikuttavat koko koulun toimintaan.

 

Mielestäni lukion ihannekoko on noin 500 opiskelijaa ja alle 40 opettajaa. Tällöin opettajat mahtuvat pitämään kokouksia yhteen luokkahuoneeseen, opiskelijat mahtuvat kerralla kirjoittamaan normaalikokoiseen liikuntasaliin ja yksi rehtori ja apulaisrehtori riittää. Opiskelijoita on niin paljon, että kurssitarjotin voidaan tehdä monipuoliseksi. Mitään erikoista tuskin on missään lukiossa enää mahdollista opettaa, joten perustarjonta riittää. Tämä lukion koko koskee isoja kaupunkeja. Lukio voi toimia aivan mainiosti myös paljon pienempänä. Lukio on lähipalvelu, johon jokaisella nuorella pitäisi olla mahdollisuus kotoaan käsin. Hallinnon säästöjen tavoittelu ei saa viedä nuorilta mahdollisuuksia koulutukseen. Lukiosta voidaan säästää vain vähentämällä opetusta. Silloin säästö kohdistuu suoraan nuoriin.

Abitti kokeilussa...

Perjantaina julkaistiin sähköistä ylioppilaskoetta varten kehittelyssä oleva koejärjestelmä Abitti. Minä ja mieheni olemme molemmat omissa kouluissamme Digabi-yhteyshenkilöitä, joiden pitäisi olla riviopettajaa vähäsen edellä näissä sähköisen ylioppilaskokeen kehittämisasioissa. Erityisesti mieheni oli innokas heti kokeilemaan uutta järjestelmää. Itse olisin ollut valmis odottamaan vaikkapa puoli vuotta, jotta järjestelmä olisi ollut vähän valmiimpi.

Kokeilun joutuu tekemään kotona, koska koulun tietokoneisiin ei opettajilla ole järjestelmänvalvojan oikeuksia. Tällaiset oikeudet tarvitaan, jotta voi tehdä opiskelijan konetta ja luokan palvelinkonetta varten tarvittavat muistitikut, joille tallennetaan koejärjestelmä Abitti ja käyttöjärjestelmä Digabi-OS. Tämän käsittääkseni onnistuimme tekemään. Samoin kirjautumaan Abittiin kokeen laatimista ja tallentamista varten. Tässä vaiheessa koe ja samoin koevastaus voivat sisältää pelkästään tekstiä, mikä on näin matematiikan opettajan kannalta lähes käyttökelvoton kysymys- ja vastausmuoto. Ainakin yksi vika löytyi heti, koska vastauksen sanojen määrän laskuri laski myös erikseen kirjoitetun pisteen sanaksi.

Muistitikkujen tekeminen siis todennäköisesti onnistui, mutta siitä eteenpäin haasteet vasta oikeastaan alkavatkin. Kone pitäisi pystyä käynnistämään tältä tikulta. Sitä varten pitää löytää koneen käynnistysasetuksista vaihtoehto, jonka avulla kone käynnistettäessä hakee käyttöjärjestelmän muistitikulta. Tämä kuulostaa periaatteessa yksinkertaiselta, mutta on käytännössä kaikkea muuta. Meillä oli käytössä kaksi kannettavaa tietokonetta. Toiselta löytyi sopiva vaihtoehto, mutta tämä vanha Windows XP -kone näytti vain mustaa ruutua, kun sitä yritti käynnistää tikulta. Ilmeisesti kone oli tähän käyttöön liian vanha. Toiselta, koulun koneelta, löytyivät vaihtoehtoina vain koneen käynnistäminen kovalevyltä tai ethernet-kaapelin kautta. Tähän tyssäsi siis tämä kokeilu.

 

Ihmettelen vain, kuinka puolentoista vuoden päästä ylioppilaskokeet saadaan alkamaan ajallaan, kun jokaisen opiskelijan pitäisi osata itse käynnistää koneensa tikulta. Se lienee helppoa, sitten kun jokaiselle erimerkkiselle, malliselle ja ikäiselle koneelle on jotenkin löytynyt keino, jolla sen käynnistysasetuksia voi tarpeen mukaan muuttaa. Tämä on sellaista tietoa, jota meillä opettajilla ja opiskelijoilla ei ainakaan tässä vaiheessa ole. Tämä hoituu tietysti helposti, jos opiskelija on tarpeeksi monta kertaa harjoitellut sillä ylioppilaskokeessa käytettävällä koneella aikaisemminkin.

Jo noiden sähköistä kurssikoetta varten tarvittavien valmisteluiden määrä hirvittää. Jokaiselle opiskelijalle pitää valmistaa tikku ja opiskelijalla pitää olla kone. Tikkujen valmistaminen vie aikansa, vaikka niitä voisi tehdä parikymmentä kerralla. Tikut kun pitää jokaisen Abitin päivityksen jälkeen tehdä uudelleen. Luokassa pitää olla riittävästi pistorasioita ja koneet pitää kytkeä johdoilla palvelinkoneelle. Jos nämä varusteet eivät ole luokassa koko ajan, niin koeviikkoa varten pitää nähdä aika iso vaiva. Me opettajat olemme omien oppiaineidemme ammattilaisia, emme tekniikan asiantuntijoita! Kouluissa on todella vähän opetusta avustavaa henkilökuntaa, joten pelkään pahoin, että luokan koevarustelun järjestäminen kuuluu jatkossa opettajan tehtäviin.

Sähköisen ylioppilaskokeen pitäisi vähentää kustannuksia. Kustannussäästöt, jos niitä ikinä tulee, ovat pitkän ajan päässä. Isojen salien varustaminen pari kertaa vuodessa tapahtuvaa tilaisuutta varten tuntuu rahan haaskaukselta tilanteessa, jossa suomalaisessa lukiossa ei ole kohta varaa järjestää opiskelijoille kontaktiopetusta!

 

Ensimmäisen kokeilun jälkeen olen ainakin sen verran viisaampi, että en aio vielä tänä keväänä edes yrittää käyttää tätä järjestelmää omissa kurssikokeissani. Minulle matematiikan opettajana riittää toistaiseksi se, että osaan opettaa opiskelijoita käyttämään kynää ja paperia ja sitä omaa laskinta!