torstai 5. helmikuuta 2015

Hallinto ei kevene, kun yksikkö suurenee

Nykyinen koulutusta koskeva keskustelu on keskustelua säästöistä. Monissa koulutusta koskevissa suunnitelmissa yksikkökoon kasvattaminen tuottaa säästöjä nimenomaan hallinnosta. Tästä on kyse toisen asteen koulutuksen järjestäjäverkon uudistamista koskevissa suunnitelmissa. Uusimpana tämän suuntaisena esityksenä on ollut ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhdistäminen, jotta hallintokuluissa voitaisiin säästää. Mutta onko koulutuksen hallinnossa sellaisia tehtäviä, joista olisi mahdollista säästää? OAJ on aivan oikeassa sanoessaan, että kouluissa ei juuri ole hallintohenkilökuntaa, vain rehtori ja koulusihteeri. Lukioissa ei myöskään ole opettajien lisäksi muutakaan vakinaista henkilökuntaa. Avustavissa tehtävissä on ehkä käytettävissä määräaikaisia harjoittelijoita ja siviilipalvelusmiehiä. Palkanlaskenta-, kirjanpito- ja tietohallintotehtävät hoidetaan koulutuksen järjestäjän eli kunnan tai kuntayhtymän yhteisen järjestelmän kautta. Tämä järjestelmä on yleensä jo valmiiksi säädetty optimikokoon. Yksikkökoon kasvattamisesta ei näin ollen ole juurikaan mahdollista saada säästöä hallintokuluissa.
 
Omassa työssäni olen keskellä hallinnollista muutosta. Koulumme yhdistyi vuoden vaihteessa toisen lukion kanssa hallinnollisesti yhteen. Lähes 1200 opiskelijan lukiomme on nyt yksi Suomen suurimmista ellei suurin. Fyysisesti toimimme kahdessa eri paikassa vielä muutaman vuoden, mutta nimi ja hallinto on nyt yhteistä.
 
Uusi yksikkö toi mukanaan uudet verkkosivut ja yhteisen Wilman. Uusien verkkosivujen myötä saamme nyt tottua siihen, että sivujen päivitysoikeudet on vain kahdella henkilöllä. Näin ilmeisesti siksi, että kaikki muutkin koulutuksenjärjestäjän yksiköt toimivat tähän tapaan. Aikaisemmin kaikilla koulumme opettajilla oli omalta osaltaan mahdollisuus päivittää verkkosivuja. Tämä mahdollisti joustavan toiminnan ilman turhia välikäsiä. Samalla vaivalla päivittäisin verkkosivun itse, jos joka tapauksessa joudun kirjoittamaan tekstin ja ilmoittamaan tarkan paikan, mihin teksti pitäisi laittaa.
 
Hallinto ei ainakaan näin siirtymävaiheessa ole keventynyt, päinvastoin. Rehtoreita on entistä enemmän. Tiedottamiseen menee entistä enemmän aikaa, kun opettajia on yhteensä noin 80. Ylioppilaskokeiden järjestäminen ja kurssitarjottimen laatiminen parille tuhannelle opiskelijalle vaatii paljon suunnittelua. Näin toimittiin tosin jo ennen koulujen yhdistymistä. Kun kouluilla ei ole hallinnon tasoina kuin rehtorit ja koulusihteerit, niin sitten koulun korkeimmin palkatut ihmiset eli rehtorit istuvat suunnittelemassa kirjoitusjärjestelyjä ja kurssitarjottimia. 
 
Koulujen yhdistämisen suunnitteluvaiheessa ajattelin, ettei minulla ole mitään isoa yksikköä vastaan. Kyllä se voi toimia ihan yhtä hyvin kuin pienempikin. Jättiläisyksikön toiminnan alkutaipaleesta on nyt kuitenkin tullut se kuva, että monet toiminnat jäykistyvät. Toimintatavat sovitaan jossakin muualla ja me vain otamme vastaan tiedon, kuinka meidän pitäisi toimia. Oma suunnittelu hankaloituu, kun ulkopuolelta tulee viime tingassa asioita, jotka vaikuttavat koko koulun toimintaan.
 
Mielestäni lukion ihannekoko on noin 500 opiskelijaa ja alle 40 opettajaa. Tällöin opettajat mahtuvat pitämään kokouksia yhteen luokkahuoneeseen, opiskelijat mahtuvat kerralla kirjoittamaan normaalikokoiseen liikuntasaliin ja yksi rehtori ja apulaisrehtori riittää. Opiskelijoita on niin paljon, että kurssitarjotin voidaan tehdä monipuoliseksi. Mitään erikoista tuskin on missään lukiossa enää mahdollista opettaa, joten perustarjonta riittää. Tämä lukion koko koskee isoja kaupunkeja. Lukio voi toimia aivan mainiosti myös paljon pienempänä. Lukio on lähipalvelu, johon jokaisella nuorella pitäisi olla mahdollisuus kotoaan käsin. Hallinnon säästöjen tavoittelu ei saa viedä nuorilta mahdollisuuksia koulutukseen. Lukiosta voidaan säästää vain vähentämällä opetusta. Silloin säästö kohdistuu suoraan nuoriin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti