Suomessa on pitkään ajateltu niin, että koulutuksen pitäisi olla kaikkien saavutettavissa kohtuullisen matkan päässä. Tämän takia meillä on ollut kattava kyläkouluverkko, kaupunkien lähiöissä omat ala- ja yläkoulut sekä paljon pieniä lukioita. Myös ammatillista koulutusta on ollut saatavissa ympäri Suomen, ammattikorkeakouluja monella paikkakunnalla ja vieläpä useita monialaisia yliopistoja. Tämä ei kuitenkaan ole enää vallitseva ajattelutapa, koska keskeisin koulutusta ohjaava asia on talous. Kyläkouluja on viime vuosikymmeninä lakkautettu tasaiseen tahtiin ja niitä ei enää juurikaan ole. Nyt on alettu lakkauttaa jo kaupunkien lähiöiden kouluja, joissa olisi ollut tulevaisuudessakin oppilaita. Syynä on saattanut olla peruskorjausta vaativa koulurakennus, jota kaupungilla ei ole enää varaa korjata. Tällaisia päätöksiä on tehty tänäkin keväänä muun muassa Jyväskylässä.
Opettajien ammattijärjestö esitti viimeviikkoisessa tiedotteessaan huolen siitä, että suunnitelmat lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten rahoituksen pienentämisestä johtavat useiden koulujen lakkauttamiseen tai ainakin yhdistämiseen toisen yksikön kanssa. Onko tosiaan niin, että nyky-Suomessa ei ole enää varaa kouluttaa nuoria lähellä heidän kotiaan? Suomea on pidetty koulutuksen mallimaana, mutta kohta maamme koululaitos kelpaa korkeintaan varoittavaksi esimerkiksi siitä, miten koulutusta ei kannata järjestää.
Nuorten syrjäytymisestä on valtiovallalla niin suuri huoli, että oppivelvollisuusikää ollaan nostamassa vuodella. Samaan aikaan kouluverkko harvenee, mikä voi lisätä syrjäytymistä niiden nuorten osalta, jotka eivät vielä 16-vuotiaina pysty lähtemään opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Lisäksi vuoden kestävät kansanopistolinjat eivät enää saisi rahoitusta. Kotitalousoppilaitoksissa on pitkät perinteet puolivuotisen talouskoulun järjestämisestä. Sillekin on nyt loppu edessä. Kuinka moni nuori onkaan vuosien varrella saanut hyvin tarpeellisia elämäntaitoja vuodesta kansanopistossa tai talouskoulusta!
Kouluyksiköiden vähentämistä perustellaan usein taloudellisilla tekijöillä. Rahaa siirretään "seinistä opetukseen", kun kunnan tai kuntayhtymän sisäisen vuokranmaksun takia monien koulurakennusten ylläpitäminen on liian kallista. Tämä johtaa lasten ja nuorten koulumatkojen pitenemiseen ja joskus jopa käyttökelpoisten rakennusten jäämiseen tyhjilleen. Tilat, joissa koulua pidetään, mitoitetaan mahdollisimman pieniksi. Tällöin muutokset koululaisten määrässä johtavat ongelmiin, kun rakennuksessa ei ole lainkaan liikkumavaraa.
Olen itse käynyt kouluni isoissa yksiköissä. Ensimmäisen luokkani kirjain oli E, kävin yläasteen yhdessä kaupungin suurimmista kouluista ja lukiossakin oli seitsemän rinnakkaisluokkaa. Siksi en pidä isoa yksikköä koon puolesta ongelmallisena. Mielestäni isompi ongelma kuin koulun koko on se, että kouluun tulevat lapset tai nuoret asuvat kovin suurella alueella. Käydessäni koulua 1970-luvulla lapsia asui paljon samoilla kerrostaloalueilla. Suurin osa koulukavereistani asui kävelymatkan päässä omasta kodistani. Nyt ei näin ole. Lapset ja nuoret haalitaan isoihin yksiköihin kilometrien päästä ja vain poikkeustapauksissa on koulumatka yläkouluun tai lukioon käveltävissä. Tämä pidentää jo ennestäänkin pitkää koulupäivää ja vähentää päivittäistä hyötyliikuntaa.
Vuoden vaihteessa oma työpaikkani on hallinnollisesti osa noin 1200 opiskelijan lukiota. Tälläkin hetkellä koulumme on jo Suomen mittapuussa iso lukio, n. 650 opiskelijaa. En vastustanut lukioiden yhdistämistä, koska mielestäni koulu voi isossakin yksikössä toimia hyvin. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että tulevat määrärahaleikkaukset näivettävät lukion kehittämisen. Yksikön suurenemisesta emme saa mitään hyötyä opiskelijoille, vaan olemmekin entistä ahtaammissa tiloissa ja huonommin resurssoituna. Kurssimäärää on karsittu niin paljon, että opettajat alkavat pelätä omien työpaikkojensa puolesta.
Lukiossa pitäisi opiskelijalla olla mahdollisuus tehdä aidosti yksilöllisiä valintoja. Tämä on ainakin opetussuunnitelman henki. Tällä hetkellä valinnanmahdollisuudet vain kapenevat, kun soveltavien kurssien perustamisraja on korkealla. Meidän isoissa yksiköissämme on alettu puhua siitä, että ensimmäisen vuoden opiskelijoille tehtäisiin lukujärjestykset valmiiksi. Näin voitaisiin optimoida kurssikoot niin, ettei resurssia tuhlattaisi vajaisiin ryhmiin. Halvemmaksi tulisi varmaankin palata luokkamuotoiseen järjestelmään, jossa ryhmäkoko olisi aina etukäteen ennustettavissa.
Koulukeskustelua Suomessa hallitsevat talous- ja tietokniikka-asiat. Koulutus maksaa liikaa ja opetus on vanhanaikaista niin, että "diginatiivit" eivät viihdy koulussa. Tietotekniikkaa ollaan kouluun tuomassa, mutta rakennuksiin ja opetukseen ei ole varaa!
Kouluyksiköiden vähentämistä perustellaan usein taloudellisilla tekijöillä. Rahaa siirretään "seinistä opetukseen", kun kunnan tai kuntayhtymän sisäisen vuokranmaksun takia monien koulurakennusten ylläpitäminen on liian kallista. Tämä johtaa lasten ja nuorten koulumatkojen pitenemiseen ja joskus jopa käyttökelpoisten rakennusten jäämiseen tyhjilleen. Tilat, joissa koulua pidetään, mitoitetaan mahdollisimman pieniksi. Tällöin muutokset koululaisten määrässä johtavat ongelmiin, kun rakennuksessa ei ole lainkaan liikkumavaraa.
Olen itse käynyt kouluni isoissa yksiköissä. Ensimmäisen luokkani kirjain oli E, kävin yläasteen yhdessä kaupungin suurimmista kouluista ja lukiossakin oli seitsemän rinnakkaisluokkaa. Siksi en pidä isoa yksikköä koon puolesta ongelmallisena. Mielestäni isompi ongelma kuin koulun koko on se, että kouluun tulevat lapset tai nuoret asuvat kovin suurella alueella. Käydessäni koulua 1970-luvulla lapsia asui paljon samoilla kerrostaloalueilla. Suurin osa koulukavereistani asui kävelymatkan päässä omasta kodistani. Nyt ei näin ole. Lapset ja nuoret haalitaan isoihin yksiköihin kilometrien päästä ja vain poikkeustapauksissa on koulumatka yläkouluun tai lukioon käveltävissä. Tämä pidentää jo ennestäänkin pitkää koulupäivää ja vähentää päivittäistä hyötyliikuntaa.
Vuoden vaihteessa oma työpaikkani on hallinnollisesti osa noin 1200 opiskelijan lukiota. Tälläkin hetkellä koulumme on jo Suomen mittapuussa iso lukio, n. 650 opiskelijaa. En vastustanut lukioiden yhdistämistä, koska mielestäni koulu voi isossakin yksikössä toimia hyvin. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että tulevat määrärahaleikkaukset näivettävät lukion kehittämisen. Yksikön suurenemisesta emme saa mitään hyötyä opiskelijoille, vaan olemmekin entistä ahtaammissa tiloissa ja huonommin resurssoituna. Kurssimäärää on karsittu niin paljon, että opettajat alkavat pelätä omien työpaikkojensa puolesta.
Lukiossa pitäisi opiskelijalla olla mahdollisuus tehdä aidosti yksilöllisiä valintoja. Tämä on ainakin opetussuunnitelman henki. Tällä hetkellä valinnanmahdollisuudet vain kapenevat, kun soveltavien kurssien perustamisraja on korkealla. Meidän isoissa yksiköissämme on alettu puhua siitä, että ensimmäisen vuoden opiskelijoille tehtäisiin lukujärjestykset valmiiksi. Näin voitaisiin optimoida kurssikoot niin, ettei resurssia tuhlattaisi vajaisiin ryhmiin. Halvemmaksi tulisi varmaankin palata luokkamuotoiseen järjestelmään, jossa ryhmäkoko olisi aina etukäteen ennustettavissa.
Koulukeskustelua Suomessa hallitsevat talous- ja tietokniikka-asiat. Koulutus maksaa liikaa ja opetus on vanhanaikaista niin, että "diginatiivit" eivät viihdy koulussa. Tietotekniikkaa ollaan kouluun tuomassa, mutta rakennuksiin ja opetukseen ei ole varaa!
