Hybridiä pukkaa

Koulun alusta on nyt pari viikkoa. Tämä aika on mennyt uuteen rytmiin ja uuteen työskentelytapaan totuttelemiseen. Viime keväänä olin hallintotehtävissä koko etäopetusajan, joten tässä on ollut tosi paljon uuttaa ihmeteltävää.

Olemme aloittaneet kouluvuoden hybridimallilla eli kaikki ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat lähiopetuksessa. Toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat ovat vuoroviikoin etä- ja lähiopetuksessa. Tämä ei oikeastaan vielä kuulosta kovin monimutkaiselta, mutta toedellisuus on sitä, että silloin kun opiskelijoiden pitäisi olla lähiopetuksessa, niin aina joku on kotona syystä tai toisesta. Eli Teams-kokous on auki joka ainoalla tunnilla, jotta lähiopetustakin voi seurata kotoa käsin. Luokissa on konferenssikamerat, joiden avulla on mahdollista nähdä sama esitys, kuin luokassa olevien. On tosin todella vaikea opettajan tietää, miltä se siellä toisessa päässä näyttää, kun ei itse ole päässyt sitä juurikaan kokeilemaan.

Oppitunnit ovat nykyisin sitä, että käynnistät kaikki laitteet ja ohjelmat, avaat tarvittavat tiedostot, tarkistat ketkä ovat fyysisesti läsnä ja ketkä ovat etänä läsnä. Opetat niin, että säilytät etäisyyden opiskelijoihin, joiden myös pitäisi säilyttää etäisyys toisiinsa. Se on monesti haasteellista, koska luokat ovat melko ahtaita.  Toistaiseksi en ole  vielä maskia tai visiiriä käyttänyt, mutta huomaan pysytteleväni enemmän siellä opettajan pöydän takana kuin ennen. Osa opiskelijoista käyttää tunneilla maskia. Oppitunnin päättyessä pitää sitten kaikki ohjelmat ja laitteet sulkea sekä desinfioida pöydät ja yhteiskäytössä olevat dokumenttikamerat ja muut säätimet. 15 minuutin välitunnit kuluvat helposti siinä, että puhdistat edellisen luokan ja siirryt seuraavaan tilaan aloittamaan taas kaiken alusta. Harvoin on kaksi perättäistä oppituntia samassa tilassa. 

Etäopetuskin tapahtuu useimmiten koululta, vain harvoin pystyn sitä hoitamaan oikeasti etänä kotoa käsin. Onneksi koululta löytyy tilaa pitää etätunteja. Olisin kuitenkin mieluummin kotona kuin koulussa, mutta se ei oikein ole mahdollista, koska päivä voi olla vuorotellen etä- ja lähiopetusta lyhyin tauoin. Tällä hetkellä kannan koko ajan mukanani koulusta kotiin ja takaisin kuulokkeita, piirtoalustaa ja usb-portin jakajaa, jotta voin tarvittaessa jäädä kotiin tekemään töitä. Ja myös oppikirjat kulkevat edestakaisin. Olen nimittäin joutunut tekemään todella paljon töitä iltaisin ja viikonloppuisin. Etäoppitunti vaatii ihan toisenlaista valmistelua kuin kontaktitunnin pitäminen luokassa. Tai ainakin itse joudun tekemään etätuntien eteen paljon enemmän työtä. Keväällä ärsyynnyin tosi paljon siitä, kun etäkokoukset olivat huonosti valmisteltuja ja asiat eivät edenneet rivakasti. Sen takia haluan itse olla etätuntia pitäessäni tehokas ja toivottavasti selkeä, jotta opiskelijat jaksaisivat kuunnella tuntia.

Luokassa opiskelijoiden edessä tulee helposti sellaisia tilanteita, että joutuu muuttamaan suunnitelmiaan. Opiskelijat kysyvät jotain odottamatonta tai luokkaan tulee ampiainen tai jotain vastaavaa. Etäoppitunnin kummallisin ilmiö onkin toisessa päässä vallitseva syvä hiljaisuus. Todella harvoin kukaan kommentoi mitään. Karrikoiden voisi ajatella, että tämä olisi opettajan kannalta ideaali tilanne. Kukaan ei häiritse opetusta. Joskus mietin, että höpisenkö minä luurit korvissa ihan itsekseni. Tulee sellainen radiolähetyksen tekemisen olo.  Ryhmissäni on nyt joitakin opiskelijoita, joiden ulkonäöstä minulla ei ole mitään käsitystä, koska en ole heitä koskaan tavannut eikä heistä ole Wilmassa edes kuvaa. Enkä kyllä kovin paljon ole työkavereitanikaan nähnyt, kun olen tietoisesti jättänyt väliin kouluruokalan ja opettajien kahvihuoneen. 

Välillä on tullut mieleen kuva siitä opettajantyöstä, jota tein vielä tämän vuosituhannen ensimmäisinä vuosina. Luokan varusteet olivat liitutaulu ja piirtoheitin. Opettajien käytössä oli muutama tietokone ja opiskelijoiden poissaolot seurattiin ihan käsipelissä. Numerot kirjattiin jakson päättyessä kanslian koneella opiskelijatietojärjestelmään, eikä järjestelmään muilta tietokoneilta edes päässyt. Siitä on todella pitkä matka tähän päivään, jossa niin moni asia tapahtuu teknisten välineiden kautta. 

Ylioppilaskirjoitukset ovat alkamassa parin viikon päästä. Toivottavasti ne saadaan pidettyä ilman suurempia ongelmia tautitilanteesta huolimatta. Nyt koulussa olevien opiskelijoiden osalta tunnen huolta. Viime kevät meni kesää odotellessa ja siinä ajatuksessa, että ehkä syksyllä kaikki on sitten palannut jotakuinkin entiselleen. Vielä sitä ei ole näköpiirissä, mutta syksy ja pimea on kyllä tulossa. Lukio on rankka koulu ihan sellaisenaankin. Mitä tapahtuu meidän nuorillemme, jos marraskuun pimeät päivätkin menevät yksin ruutua tuijotellessa?

Töihin paluu lähestyy

Maanantaina pitäisi palata fyysisesti työpaikalle. Rajoituksia on vielä päällä siten, että korkeintaan 50 henkilöä voi olla yhtä aikaa samassa tilassa. Tämä tarkoittaa ison yksikön kohdalla sitä, että emme voi pitää VESOa yhdessä. Kuinka tämä meillä ratkaistaan, on minulle riviopettajana vielä arvoitus, tietoa ei vielä näin torstai-iltapäivänä ole maanantaista tullut. No, ehtiihän sitä!

Koulumme on erittäin ahdas. Se oli tiedossa jo silloin, kun koulujen yhdistymistä suunniteltiin. Tilat ovat todella niukat koko opiskelija- ja opettajamäärälle. Nyt kun pitää saada toisiin opiskelijoihin etäisyydet riittäviksi, eivät kaikki opiskelijat voi olla koulussa yhtä aikaa. Näin etukäteen ajatellen tämä teettää varmasti meillä kaikilla koulussa työskentelevillä lisää työtä. Opiskelijoita on läsnä fyysisesti ja läsnä etänä. Opettaja joutuu miettimään opetuksen uudelleen, kun nuo molemmat vaihtoehdot toteutuvat yhtä aikaa. Lähiopetuksessa on toisenlaiset lainalaisuudet kuin etäopetuksessa.

Suuri yksikkökoko on ollut pitkän aikaa suunta, jota kohti on menty sekä perusopetuksen että toisen asteen koulutuksessa. Yksiköitä on yhdistetty ja koulumatkat ovat pidentyneet. Isot ja pienet koululaiset tarvitsevat koulumatkoihin kuljetuksia tai joukkoliikennettä. Päivän aikana opiskelijan ja opettajan tapaamien ihmisten määrä ei ole enää kymmeniä vaan se on satoja. Herättäisiköhän tämä nyt käsillä oleva kriisi päättäjiä ajattelemaan sitä, että suuri ei aina ole kaunista? Tai sitä, että raha ei saisi aina olla se ohjaava tekijä päätöksenteossa. En kaipaa kyläkouluja enkä sinänsä vastusta isoja yksiköitä. Mutta opetukseen pitäisi olla normaaliaikanakin tilaa ja väljyyttä niin, etteivät seinät ala ahdistaa ja ettei opetustilojen käytöstä vastaavan tarvitsisi koko ajan laskea istuimapaikkojen riittävyyttä. Opiskelijoilla ja opettajilla pitäisi olla koulupäivän aikana mahdollista löytää hiljainen soppi oman työn tekemistä varten. Ruokalassa pitäisi pystyä syömään rauhassa ilman pitkää jonotusta ja istumapaikan haeskelua. Opiskelijan pitäisi pystyä tuntemaan kuuluvansa johonkin ryhmään, jolla on vieläpä tuttu opettaja.

Tuleva lukuvuosi ei nyt ala siten, kuin aina ennen, halaamalla työkavereita loman jälkeen. Pidämme etäisyyttä, toivomme parasta ja valmistaudumme yhteen kovimmista vuosista, mikä lukion opettajilla on ollut. Koronan aiheuttamien poikkeusjärjestelyiden lisäksi on tulevan lukuvuoden aikana valmistauduttava vuoden päästä käyttöön otettavaan uuteen opetussuunnitelmaan. Lisäksi kummittelee ajatuksissa vielä oppivelvollisuusiän mahdollisen noston mukanaan tuomat muutokset. Ihan hirveästi tässä ei pääse sammaloitumaan, mutta joskus tuntuu, että muutoksiin sopeutuminen vaatii vähän liikaa.

Etätöissä

Olemme eläneet poikkeuksillisissa oloissa nyt muutaman viikon verran. Opettajat joutuivat yllättäen ja lyhyellä varoitusajalla opettamaan etänä. Se vaati yhtäkkistä joustamista ja uskallusta kokeilla ohjelmia ja menetelmiä, joista ei ollut aiemmin edes kuullut. Etäopetus jatkuu ainakin toukokuun puoliväliin asti, ehkä koko kevätlukukauden.

Oma apulaisrehtorin työni on ihan mahdollista tehdä etänä. Tosin kontakti toisiin rehtoreihin ja opettajiin jää nyt etäyhteydellä pidettyihin palavereihin ja sähköpostiin. Vaikka normaalioloissakin teen töitä pääsääntöisesti tietokoneen ääressä, niin nyt kotona työ on todellista koneen kanssa seurustelua. Yksi puute kotona työskentelyssä on se, että teen työt pienellä 14 tuuman näytöllä, kun töissä olisi käytössä huomattavasti isompi näyttö. Toisaalta olen nauttinut siitä, että voin olla kotona. En todellakaan ole noudattanut niitä etäyöohjeita, joiden mukaan pitäisi pukea työvaatteet päälle ja noudattaa tavanomaista työskentelyrytmiä. Olen tehnyt töitä ihan kotivaatteissa ja vähän missä sattuu, keittiönpöydän ääressä tai olohuoneessa läppäri sylissä. Opettajan töissä on tottunut siihen, että kotikin on työpaikka. Kokeiden korjauksen ja opetuksen valmiselutyöt kun olen itse tyypillisesti tehnyt kotona vaihtelevina aikoina, lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin.

Työajan rajaaminen on etätöissä selvästi hankalampaa kuin  työpaikalla tehtävissä töissä. Opettajien whatsup-ryhmän viestejä alkaa tupsahdella aamuseitsemältä ja viimeiset neuvojen kysyjät saattavat olla liikkeellä vielä kymmenen aikaan illalla. Kotitöillä voi tosin katkaista tietokoneen kanssa työskentelyn. Olen muun muassa jynssännyt saunan ja pesuhuoneen lattiaa ennen kuin olen vastannut kysymykseen, joka on saanut kiukkuni nousemaan.

Etätöissä päivittäinen keskusteluyhteys työkavereihin jää melkein kokonaan pois. Sähköpostit ja Wilma-viestit ovat helposti lyhyitä ja kuivan asiallisia. Etäyhteyksillä pidetyt kokoukset ovat haasteellisia, jos osanottajia on monta ja kuvayhteyttä kaikkiin ei pysty saamaan yhtä aikaa. Puheenvuoron saaminen on joskus hankalaa, kun ei voi normaalilla tavalla viestittää puheenjohtajalle. Tässä on varmasti kyse osittain meidän tottumattomuudesta ja osittain siitä, että käytetyt ohjelmat eivät ole parhaita mahdollisia.

Kuinka paljon tästä etätyövaiheesta opimme? Mitä tästä jää pysyväksi käytännöksi? Ainakin kokouskäytännöt muuttunevat. Olemme käyttäneet tosi paljon aikaa siirtymiseen paikasta toiseen sitä varten, että meillä on kokous. Etäkokoukset pitää valmistella huolella, muuten ne ovat osallistujille tuskallisia. Kuulokkeet korvilla ei kestä jaarittelua sitäkään vähää kuin normaaleissa kokouksissa. Eikä tarjolla ole edes niitä kokouskahveja, ellei itse keitä!

Opetustyön osalta muutokset tämän etäopetuskokemuksen jälkeen voivat olla isot. Itse tuossa tänään tiskatessani mietiskelin sitä, että jos vielä syksyllä on rajoituksia kokoontumisille, niin yli 1000 opiskelijan lukiossa täytyy asiat järjestää toisin. Jos ei saa syntyä jonoja ruokalaan, jos paikalla ei saa olla yli 500 henkeä tms. niin osa opiskelijoista on pidettävä etäyhteyden päässä. Tällaista ajatusta kehiteltiin tilasäästösyistä jo muutama vuosi sitten, mutta nyt siitä saattaa tulla totta ja ihan toisista syistä. Ensi lukuvuoden suunnittelu on jo pitkällä, mutta tämä kevät on osoittanut, että mitä tahansa voi tapahtua ja homma keikahtaa päälaelleen hyvinkin nopeasti.

Ja lukion opetussuunnitelma muutoksen kourissa jälleen...

Pitkästä aikaa kävin selailemassa näitä tämän tauolla olleen blogini tekstejä ja osuin keväällä 2015 kirjoittamaani kommenttitekstiin silloin lausunnolla olleesta opetussuunnitelmaluonnoksesta. Nyt tuosta on kulunut kohta viisi vuotta ja Lukion opetussuunnitelman perusteet 2019 on julkaistu viime marraskuussa. Muutostahti lukiossa on tällä hetkellä niin kova, ettei siinä oikein kukaan voi pysyä mukana.

Eniten tuossa viiden vuoden takaisessa kommenttitekstissäni minua huvitti silloinen ajatukseni siitä, että tuon 2016 käyttöön otetun opetussuunitelman mukanaan tuoma matematiikan yhteinen kurssi olisi sisällöiltään onnistunut. Tuo kurssi (MAY1) on ollut täydellinen fiasko. Sisältö on sillisalaatti, siinä ei ole mitään punaista lankaa, jonka mukaan edetä. Opiskellaan vähän prosenttilaskentaa, lukujonoja, logaritmia, funktion käsitettä. Harjoitellaan käyttämään "sopivaa" ohjelmaa matematiikan tehtävien ratkaisemisessa. Tähän sekavuuteen on kyllä oma osansa ollut oppikirjalla, jonka kappaleista ei opettajakaan ole oikein saanut selville, mitä kyseisessä kohdassa tavoitellaan. Ainakaan siinä tuo kurssi ei ole onnistunut, että pitkän matematiikan suosio olisi sillä perusteella lisääntynyt. Pitkän matematiikan suosio on kyllä lisääntynyt, mutta siihen on syynä lähinnä korkeakoulujen valintaperusteet. Opiskelijoiden kannalta matematiikan yhteinen kurssi on luonut lähinnä epävarmuutta ja tarvetta tukiopetukseen.

Muutostahti on lukiossa ollut viime vuosina aivan valtava. Sähköiset ylioppilaskirjoitukset tulivat jäädäkseen ja nykyinen opetussuunnitelma otettiin käyttöön 2016. Ensimmäiset uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelleet ylioppilaat valmistuivat siis keväällä 2019. Keväällä 2019 ylioppilaskokeiden sähköistys saatiin valmiiksi, kun matematiikan koekin järjestettiin sähköisenä. Ja saman vuoden syksyllä saimme uuden opetussuunnitelman, joka otetaan käyttöön syksyllä 2021. Kun tähän vielä lisätään omassa koulussani tapahtunut kahden yksikön yhdistyminen ja jaksojärjestelmän muutos syksyllä 2018, niin paikalleen ei ole voinut mitenkään jähmettyä.

Vuoden 2016 opetussuunnitelman muutos olisi pitänyt jättää tekemättä. Myös tämä uusi muutos tuntuu keinotekoiselta, koska tuntijakoon ei tehty muutoksia. Muuten lukio-opetuksen järjestämiseen sitten tuleekin isoja muutoksia. Kurssien tilalle tulevat opintopisteet. Oppaineet on jaettu 1-3 opintopisteen moduuleihin, joista koulun opetussuunnitelmassa muodostetaan opintojaksoja. Koulut ympäri Suomea nyt miettivät, millaisia opintojaksoja muodostetaan ja millainen rakenne opetukselle tulee. Lasketaan sitä, kuinka monta minuuttia oppitunnin pitää olla, jotta jakson aikana saataisiin opintopisteen 14 h 15 min opetus annettua.

Kouluilla ei ole muuta mahdollisuutta, kuin noudattaa hyväksyttyjä opetussuunnitelman perusteita. Uusien opetusjärjestelyiden suunnittelu vaatii paljon työtä. Tulossa on lisäksi kaksi vuotta, jolloin on (taas!) käytössä kaksi eri opetussuunnitelmaa. Nyt opetussuunnitelmissa on rakenteellisesti iso ero, kun toisessa on laajuuksina kurssit ja toisessa opintopisteet. Taaskaan valtakunnallisesti ei ole tehty vastaavuustaulukoita, joista voisi katsoa, mitkä osat eri opetussuunnitelmissa vastaavat toisiaan, vaan tämäkin työ tehdään jokaisessa koulussa erikseen. Monta asiaa olisi voitu tehdä valtakunnallisesti helpottamaan koulujen työtä. Näin ei kuitenkaan ole haluttu tehdä.

Koulun pitää seurata aikaansa ja uudistua. Valitettavasti tämäkin opetussuunnitelma pohjautuu vanhaan oppiainejakoon ja valtavaan määrään erillisiä oppiaineita. Erillisiä oppiaineita on kahdeksantoista. Äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärässä on 12 erilaista versiota, uskonnossa kuusi eri versiota ja kielissä neljä eri laajuutta. Tähän verrattuna matematiikan kaksi eri laajuutta on vähän. Vaikka osa eri oppiaineiden moduuleista yhdistettäisiinkin moniaineisiksi opintojaksoiksi, ei lukion pirstaleisuus ole mihinkään häviämässä. Erillisissä oppiaineissa ei sinänsä ole mitään huonoa, päinvastoin perinteisesti olemme rakentaneet tietomme sillä tavalla. Mutta nyt olisi ollut hyvä aika kehittää lukiota sellaiseen suuntaan, että opiskelija voisi keskittyä vähempiin aineisiin ihan oikeasti. Nyt tämä valinta tehdään niin, että joitakin aineita suoritetaan minimiponnistuksin, koska on pakko. Ehkä sitten seuraavalla kerralla. Saa nähdä meneekö siihen edes viittä vuotta, kun jälleen olemme tekemässä ops-uudistusta!