Matkalla pohjoiseen - päivä 1

Aloitan nyt erilaisen postaussarjan tässä blogissa. Tämä on kertomus Lapin matkasta, jonka teimme juhannuksen alla. Kirjoittelin tätä jo osittain matkan varrella, mutta olen täydennellyt tekstiä ja lisännyt kuvia vasta nyt kotiin tulomme jälkeen. 

Lähdimme matkaan lauantaina 18.6. Matkakumppanimme starttasivat aamulla seitsemältä. Meillä oli vähän lyhyempi matka, joten lähdimme vasta kahdeksan jälkeen kohti tapaamispaikkaamme Hirvaskankaan ABC:tä. Aamu oli pilvinen ja sateinen, mutta sade ei kuitenkaan ollut niin voimakasta kuin pelkäsin ennusteet nähtyäni.

Kahviteltuamme jatkoimme matkaa kohti Oulua. Kuuntelimme Loirin Ivaloa autossa, liikenne oli kohtuullisen rauhallista.

Tupoksessa pysähdyimme syömään. Jo ennen sitä alkoi sataa kunnolla. Ruokailun jälkeen hyppäsin auton rattiin ja sain mukavan annoksen kesäsateessa ajamista. Ainoa hyvä puoli oli se, ettei tähän aikaan vuodesta ole pimeää, vaikka sade oli kuin syysmyrskyssä.

Tankkaustauko pidettiin Mäkipeurassa Rovaniemen eteläpuolella. Liikennettä oli tiellä koko matkan ajan yllättävän paljon, jonoja muodostui molempiin suuntiin, kun ohittaminen oli tällä kelillä vähän hankalaa.

Vielä yksi pysähdys ennen määränpäätä tehtiin Potkuriparkissa. Sodankylän pohjoispuolella alkoi sade hellittää ja tie kuivua. Perillä olimme vähän ennen kahdeksaa illalla. Saariselälle saavuttaessa aurinkokin vähän pilkahteli, mutta tuuli oli voimakas. Ihmisiä oli liikkeellä Saariselän alueella enemmän kuin aikaisempina vuosina, mutta ajankohtakin on myöhäisempi. Viime vuonna olimme täällä ihan kesäkuun alussa ja nythän on enää viikko juhannukseen.

Majoituimme ja kävimme Kuukkelissa kaupassa.  Iltaohjelmaan kuului vielä sauna ja makkaran paistaminen takassa.

Ensimmäinen matkapäivä oli pitkä ja sateinen, mutta perillä on mukava olla!

Kesä on tullut

Vai joko se meni? Lämpötilasta päätellen kesä vain käväisi täällä. Luonto otti pikaspurtin lämpimien ilmojen aikaan ja monet kasvit ovat jo kukkineet, vaikka juhannukseen on vielä toista viikkoa aikaa.

Kesän ensimmäinen ulkoilmakeikka tuli koettua viikonloppuna Oulussa. Rock the North -tapahtumassa esiintyivät legendaariset Deep Purple ja Uriah Heep. Raatin stadionin viileässä mutta valoisassa illassa kuultiin hyvä kattaus uutta ja vanhaa. Ihmisiä olisi paikalle mahtunut enemmänkin, mutta tunnelma oli siitä huolimatta hyvä.

Oikeastaan järjestäjien onneksi väkeä ei ollut paikalla enempää, koska myyntipaikoille ja bajamajoille oli todella pitkät jonot. Syötävää olisi mennyt varmasti enemmänkin, jos olisi ollut muutakin kuin panineja ja makkaraperunoita tarjolla. Onneksi ei kuitenkaan satanut vettä. 

Lyhyen matematiikan ylioppilaskokeet keväällä 2016

Matematiikan ylioppilaskoe muuttui tänä keväänä kaksiosaiseksi. Kokeen osio A pitää tehdä ilman laskinta. Osiossa B laskimen käyttö on sallittu. Tämä muutos katsottiin tarpeelliseksi sen jälkeen, kun vuonna 2012 ylioppilaskokeessa sallittiin niin sanottujen symbolisten laskinten käyttö, jolloin mekaanista laskutaitoa vaativat tehtävät menettivät mielekkyytensä. 

Opiskelija saa käyttää A-osioon maksimissaa puolet koeajasta eli kolme tuntia. Kun opiskelija palauttaa A-osion, hän saa käyttöönsä laskimen koulun määräämällä tavalla. Kokeen käytännön järjestelyjen kannalta tämä on oleellisen tärkeä vaihe. Valvojia pitää olla riittävästi, jotta kukaan ei joudu odottamaan turhan kauan eikä synny mahdollisuutta vilppiin. A-osiossa ratkaistaan neljä tehtävää ja B-osiossa kuusi. Ainakin tänä keväänä suurin osa kokelaista palautti A-osion kymmenen ja yhdentoista välillä. Tämä on tärkeä tieto jatkossa valvojien määrän oikeata mitoitusta varten. Tämä kevät jouduttiin suunnittelemaan ilman käytännön kokemusta. Ylioppilastutkintolautakunnallekin tuntui olevan vaikeaa saada järjestämisohjeet ajoissa kuntoon. Ohjeita päivitettiin keväällä kaksi kertaa, ensin helmikuussa ja sitten vielä maaliskuussa viikkoa ennen koetta. Kävipä vielä niin, että tehtäväpaperit oli painettu ennen viimeisiä ohjemuutoksia, joten papereissa olleet ohjeet poikkesivat niistä ohjeista, jotka kokelaille annettiin koetilaisuuden alussa.

Keskityn tässä jutussa lyhyen matematiikan kokeeseen, koska taas tänä keväänä olen tarkastanut lyhyen matematiikan kokeita. Ylioppilaskoetehtävät löytyvät Ylen Abitreenien sivuilta.  Tehtävämäärä väheni aiemmasta viidestätoista tehtävästä kolmeentoista ja valinnanvapautta sidottiin. Nämä muutokset olivat tervetulleita, koska nyt voi odottaa, että ylimmän arvosanan pisteraja ei kohoa enää sellaisiin lukemiin, että yksi merkkivirhe voi merkitä laudaturin menettämistä.

Ensimmäinen vaikutelma kokeesta oli se, että onpas vaikea koe. Ennen kokeiden tarkastamista olisin sanonut, että nyt jäävät pisteet todella matalalle. Taisin kuitenkin aliarvioida opiskelijoiden osaamista, koska he olivat kuitenkin osanneet. Tämä koe mittasi enemmän ongelmanratkaisun taitoja kuin suoraan koulussa opittuja asioita.

A-osiossa on neljä tehtävää, jotka ovat kaikille pakollisia. Lyhyen matematiikan osalta A-osioon oli tullut erityisen paljon tehtäviä kurssista MAB4 Matemaattinen analyysi. Tämän kurssin aihepiireistä olivat tehtävät 1, 2 b) ja 4 eli yhteensä 14 pistettä kaikkiaan 24 pisteestä. Matemaattisen analyysin kurssi on lyhyen matematiikan opetussuunnitelman vaativin pakollinen kurssi. Erityisen oudoksi kurssin suuren painoarvon pakollisessa osiossa tekee se, että ensi syksynä voimaan astuvassa uudessa opetussuunnitelmassa Matemaattinen analyysi ei enää kuulu lyhyen matematiikan pakolliseen oppimäärään, vaan on syventävä kurssi. Tehtävä 2 b) eli toisen asteen epäyhtälön ratkaiseminen osoittautui ylivoimaiseksi kaikille tarkastamissani papereissa. Tämänkaltaisia tehtäviä ei juurikaan harjoitella lyhyen matematiikan kursseilla.

A-osion tehtävä 3 oli sama kuin pitkän matematiikan A-osion tehtävä 1. Monivalintatehtävä, jossa oli hyvin samantyyppisiä kohtia kuin mallikokeessa. Erityisesti E-kohta on mielestäni huono tehtävä. Silloin kun itse olin lukiossa toisen asteen yhtälön juurten summa kuului niihin asioihin, joita opetettiin oppitunneilla. Nykyisin näin ei kuitenkaan ole, joten tässä on ainoa vaihtoehto ratkaista yhtälö ja laskea juurten summa. Hiukan tässä taitaa paistaa se, että kokeen laatijoiden kosketuspinta lukion opetukseen on liian pieni.

B1-osiossa on viisi tehtävää, joista ratkaistaan kolme. Osion aloitustehtävä 5 on oikea tarkastajan painajainen. Epämääräisesti ilmaistu tehtävä, jossa on erittäin monia vaihtoehtoisia tuloksia, jotka nyt on pakko hyväksyä tehtävänannon huonouden takia. a-kohta on ihan järkevä, mutta b-kohdassa lause "Vuokranantaja käyttää korotusoikeuttaan täysimääräisenä niin, että korotus tulee voimaan tammikuun alusta vuosina 2012, 2013 ja 2014." on huonosti muotoiltu. Milloin tarkistus tehdään? Kuinka paljon ennen korotuksen astumista voimaan siitä on tiedotettava? Hyvän ratkaisun piirteissä, jotka on julkaistu Ylioppilastutkintolautakunnan sivuilla, on käytetty tammikuun alussa voimaan astuvan vuokrankorotuksen perusteena joulukuun indeksiä. Tässä on vain sellainen pieni ongelma, että joulukuun indeksi julkaistaan tammikuun puolivälissä! Eli marraskuun indeksi olisi myöhäisin järkevä vaihtoehto. Arvioin tämän tehtävän hyvin vapaamielisesti, koska tulkintoja voi tehdä niin monella tavalla. Sensorit varmaan riemuitsevat tästä tehtävästä!

Tehtävässä 6 rakennettiin linnunpönttö. Tämä olikin ainut geometrian tehtävä koko kokeessa ja siinäkin tarvitsi osata laskea vain suorakulmaisen särmiön tilavuuksia. Ilman valokuvaa en olisi itse osannut muodostaa annetuista kappaleista linnunpönttöä. Yksikönmuunnosvirheiden takia osa linnunpöntöistä oli aika suuria, useamman kuutiometrin kokoisia.

Todennäköisyyslaskennan kurssi oli myös isossa roolissa, kun sekä B1-osion tehtävä 7 että B2-osion tehtävä 13 olivat tämän kurssin tehtäviä. Molemmissa vaadittiin käytännössä hyvin yksinkertaisia menetelmiä eli eri vaihtoehtojen luettelemista. Ja jälleen kerran normaalijakaumasta tai tilastomenetelmistä ei kysytty mitään.

Tehtävä 8 sisälsi pitkän pätkän Wikipedian tekstiä CRP:stä. Luki-häiriöinen tai huonosti suomea puhuva opiskelija on tällaisen tehtävän edessä pulassa. Tätä ei ollut pakko tehdä, mutta aika moni sen silti valitsi. a-kohtaan ei kukaan ollut keksinyt käyttää eksponentiaalista mallia, sen sijaan b-kohtaan oli ihan oikeitakin ratkaisuja.

B2-osiossa on neljä tehtävää, joista pitää valita kolme. Tässä osiossa oli tehtävä 11 syventävästä kurssista MAB8 Matemaattisia malleja III. Kaikissa kouluissa ei tätä syventävää kurssia pystytä järjestämään, joten tässä osioissa ei sitten ollut valinnanvaraa lainkaan. Tehtävän 11 trigonometristen funktioiden arvojoukkojen tutkiminen on vaativa tehtävä, erityisesti b-kohdan kirjainvakioiden ansiosta.

Tehtävässä 10 piti laskea perintöveroja ja perintöveroprosentteja. a-kohdasta tuli hyvin pisteitä, ja b-kohdassakin oli ihan oikeannäköisiä kuvaajia. Mistähän maailmasta Hyvän ratkaisun piirteiden kirjoittaja oli polkaissut termin "konkaavi"? Sana ei kuulu nykylukiolaisten sanavarastoon, eikä kaikkien opettajienkaan!

Tehtävässä 12 oltiin vieraalla planeetalla oikein kunnolla. Logaritmien laskusäännöt ovat lyhyen matematiikan opiskelijoille vieraita, niitä olisi tässä pitänyt osata, jotta olisi havaintonsa osannut kunnolla selittää. 

Ensimmäinen versio kaksiosaisesta kokeesta oli siis tällainen. Ilman laskinta ratkaistavassa A-osiossa oli monta tehtävää, joissa laskimella ei ole ratkaisun kannalta merkitystä eli tehtävän 2 perusteluosiot a ja c sekä koko tehtävä 4. Nämä olisivat aivan yhtä hyvin voineet olla B-osiossa. Jos tässä kokeessa oli nähtävissä tuleva suunta, niin osittain on palattu lyhyen matematiikan tehtävissä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa tyypillisiin sanallisiin tehtäviin. Sanalliset tehtävät ovat lyhyen matematiikan luonteen mukaisia, mutta niiden laadinnassa on oltava todella tarkka. Nyt joukkoon oli mahtunut epäonnistuneita tehtäviä. 

Tässä muodossa kaksiosainen koe on hyvin lyhytaikainen käytäntö. Enää viidet ylioppilaskokeet tehdään kynällä ja paperilla ja sitten on vuorossa sähköinen koe. Mikäli uskomme, että aikataulu pitää...

Kaksi vuotta ensimmäisestä tekstistä

Kirjoitin ensimmäisen tekstin tähän blogiin kaksi vuotta sitten. Tällä kertaa aion vähän kirjoitella siitä, mitä tämä bloggaaminen on minulle merkinnyt. 

Kaksi vuotta sitten pyörittelin mielessäni ajatusta blogin perustamisesta. Yhtenä kauniina päivänä sitten tein sitten blogipohjan ja aloin kirjoittaa. Tapojeni mukaan en tyytynyt vain yhden blogin aloittamiseen, vaan niitä tuli pienin väliajoin aloitettua kolme. Käsityöblogini Memmu värkkää on näistä kolmesta ollut itselleni kaikkein tärkein. Rakkaasta harrastuksesta on ollut hauska kirjoitella ja ottaa tuotoksista kuvia. Samalla on tullut pidettyä kirjaa siitä, mitä on saanut aikaiseksi. Toinen blogini Kotalammen kierros sisältää lähinnä maisemakuvia koiranulkoilutusreittini varrelta. Tämä blogi eli mutinat sisälsi alun perin pelkkiä kirjoituksia ilman mitään kuvitusta. Muutamaaan uusimpaan postaukseen olen kuitenkin lisännyt jonkin kuvan mukaan ihan virkistykseksi.

Bloggaaminen vie aikaa niin paljon kuin sitä haluaa käyttää siihen. Erityisesti käsityöblogin kohdalla uusien postausten aiheita on koko ajan varastossa. Aina ei vain ehdi ottaa kuvia ja kirjoittaa. Samoin monet jutut ovat jääneet laittamatta Kotalammen kierroksen sivuille, kun kuvien otosta on kulunut liian kauan, jotta juttu olisi vielä ollut ajankohtainen. Mutinoissakin on pari melko pitkälle kirjoitettua luonnosta, joita en ole julkaissut. Todennäköisesti niitä ei koskaan julkaista, koska niiden aika meni jo ohi.

Lukijoiden saaminen blogille onkin sitten mielenkiintoinen juttu. Tätä blogia ei ole kovin moni koskaan lukenut. Totta kai olisi hauska, jos joku joskus tännekin eksyisi.  Lähinnä ylioppilaskirjoitusten edellä nuo kirjoittamani jutut matematiikan ylioppilaskokeista ovat löytäneet satunnaisia lukijoita. Tämä on tietynlaista julkista pöytälaatikkokirjoittamista. Verkossa on niin paljon erilaisia blogeja, että julkinenkin teksti voi pysyä tuntemattomana.

Jossain vaiheessa ajattelin, että alkaisin pitää vain yhtä blogia, johon kaikki kirjoitukseni päätyisivät. Luovuin ajatuksesta lähinnä siksi, että haluan pitää käsityöblogin aivan erillisenä. Koulutuspolitiikasta kirjoittaminen ei jotenkin istu neuletöiden väliin. Maisemakuvien ottaminen ja kuviin perustuvan blogin pitäminen poikkeaa niin paljon mutinoiden ajatuksesta, että näiden kolmen olemassaolo on ainakin toistaiseksi paras ratkaisu. Aika näyttää, ovatko ne kaikki hengissä vielä vuoden päästä.

Käsin vai tietokoneella?

Matematiikan ylioppilaskoe pitäisi kolmen vuoden kuluttua muuttua sähköiseksi. Mikähän lisäarvo sillä saadaan? Kun äidinkielessäkin on luovuttu esseiden puhtaaksi kirjoittamisesta kuivamustekynällä, joudutaan matematiikan kokeeseen ehkä lisäämään puhtaaksikirjoitusvaihe tietokoneella. Harvassa ovat ne opiskelijat, jotka pystyvät suoraan kirjoittamaan ratkaisun tekstinkäsittelyohjelmalla ilman käsin tehtyä luonnostelua.

Matematiikan ylioppilaskoe muuttuu tänä keväänä kaksiosaiseksi. Uusimuotoisen kokeen A-osiossa ei saa käyttää laskinta. Tämän takia ylioppilastutkintolautakunta on tässä kuussa päivittänyt matematiikan kokeen määräyksiä. Niiden mukaan opiskelija, joka on saanut luvan käyttää ylioppilaskokeessa tietokonetta, saa käyttää kokeen A-osassa Wordin kaavaeditoria. Tämä on nyt välivaiheen ratkaisu, mutta voiko se olla suunta, jota kohti sähköinen matematiikan ylioppilaskoe on menossa?

Tein kokeilun, jossa kirjoitin yhden matematiikan tehtävän ratkaisun käsin ja sen jälkeen kirjoitin sen puhtaaksi Wordin kaavaeditoria käyttäen. Tehtäväksi valitsin Ylioppilastutkintolautakunnan julkaiseman pitkän matematiikan mallikokeen A-osion tehtävä numero 4. Tämän tehtävän ratkaiseminen ei minulta matematiikan opettajana vaadi mietintäaikaa, vaan kirjoitin ratkaisun alle kuudessa minuutissa paperille käsin. Tämän jälkeen jo valmiin ratkaisun tuottaminen koneella vaati yli kaksinkertaisen ajan. Eli yhteensä tähän tehtävään meni aikaa noin 18 minuuttia, joista kaksi kolmasosaa oli pelkästään puhtaaksikirjoittamista. Abiturienteista ei kovin moni pysty kirjoittamaan ratkaisua suoraan paperille, vaan se vaatii miettimistä, tulee laskuvirheitä ja pitää aloittaa kokonaan uudelleen. Tämän tehtävän kirjoittaminen ei myöskään vaatinut muita matemaattisia merkintöjä kuin potenssiinkorotuksen eli se oli kohtuullisen yksinkertainen kirjoittaa koneella. Jos kaavarivejä olisi ollut enemmän, vaikkapa murtolausekkeiden integrointia, niin kirjoittaminen olisi ollut oleellisesti hitaampaa.

Pelkäänkin pahoin, että matematiikan ylioppilaskokeessa ei voi olla enää kymmentä tehtävää, jos ne pitää kirjoittaa tekstinkäsittelyohjelmalla puhtaaksi. Tehtävien tekemiseen menee aivan liian paljon aikaa. Jokainen kaavaeditoria käyttänyt tietää, että joskus yksinkertaisenkin asian kanssa saa taistella todella pitkään. Minkä lisäarvon kaavaeditorin käyttötaito antaa matematiikan opetukselle? Minun mielestäni ei mitään. Vaikka kuinka ajateltaisiin, että nykyaikaisen koulun käyneen pitäisi osata kirjoittaa myös matemaattista tekstiä koneella, niin se on kuitenkin aika pienelle ryhmälle tarpeellinen erikoistaito. Erityisesti ajattelen tässä niitä lyhyen matematiikan opiskelijoita, joille matematiikka on vain välttämätön osa koulunkäyntiä. Vaikkei aikoisi ikinä kirjoittaa matematiikan ylioppilaskoetta, lukiossa pitäisi kuitenkin tehdä kaikki matemaattinenkin teksti tietokoneella.

Olen huolissani tästä digitaalisuuden ihannoinnista myös sen takia, että käden taidot jäävät liian vähälle harjoittelulle. Alakoululaiset eivät enää opettele kaunokirjoitusta. Entistä enemmän tehdään koulutöitä tietokoneella, mikä vaatii ihan erilaista motoriikkaa kuin käsin tekeminen. Mistä me jatkossa saamme käsistään taitavia tekijöitä vaikkapa kirurgin ammattiin?

Digiloikka

Viime vuoden uutuussanoja on digiloikka. Suomalaisen koulun pitäisi ottaa digiloikka, jotta emme jää kovasti jälkeen muusta maailmasta.

Suomen kielen perussanakirjan mukaan loikka on pitkä tai korkea hyppy, harppaus, loikkaus. Verbillä loikata on kaksi erillistä merkitystä. Ensinnäkin se tarkoittaa samaa kuin tehdä loikka, siis ponnahtaa jalkavoimin pitkälle tai korkealle, hypätä, harpata. Toinen merkitys on siirtyä laittomasti, luvattomasti valtiosta toiseen, vihollisen puolelle, paeta, vaihtaa puolta, puoluetta tai aatetta. Koska nyt loikkaa ei tehdä jalkavoimin, niin silloin kyseessä lienee pikemminkin puolen vaihtaminen. Samaisen sanakirjan mukaan digitaalinen tarkoittaa numeroin ilmaisevaa, numeroihin perustuvaa tai numeroita vastaavia signaaleita käyttävää. Digiloikassa siis vaihdamme puolta tai pakenemme numeroita vastaavia signaaleita käyttävään ympäristöön.

 

Meitä ympäröivä maailma on digitalisoitunut, mikä on monessa asiassa hyvä. Röntgen-kuvat ovat heti kuvauksen jälkeen nähtävissä lääkärin koneella ja niitä voi tarvittaessa katsella toinenkin lääkäri vaikka millaisen matkan päässä. Tämänkaltainen digitekniikan käyttö on totta kai edistystä. Lapsetkin käyttävät pienestä pitäen erilaisia elektronisia laitteita ja sovelluksia moneen tarkoitukseen. Useimmiten kuitenkin niiden tarkoituksena on viihdyttää. Katsotaan televisiota, videoita, Youtubea. Kuunnellaan musiikkia ja pelataan pelejä. Soitetaan puhelimella, viestitellään, otetaan kuvia ja videoita. Monia näistä asioista lapset tekevät vapaa-aikanaan jo ennen kouluikää. Tai ainakin osa lapsista tekee. Todennäköisesti tekniikan käytön taidot ovat yhtä paljon hajaantuneet lasten välillä kuin vaikkapa pallon heittämisen tai kuperkeikan tekemisen taidot. Taitoihin vaikuttavat perheen kiinnostuksen kohteet, taloudelliset resurssit ja uskonnolliset vakaumukset. Varhaiskasvatus ei pysty tasoittamaan lasten taitojen eroja. Eroilla on taipumus vain kasvaa koko perusopetuksen ajan.

Onko digiloikan pakonomaisessa tekemisessä kuitenkin pohjimmiltaan kyse alemmuuden tunteesta? Onko naapuri ostanut uuden, paremman auton ja meidänkin tarvitsee vaihtaa oma vanha menopelimme uuteen? Pidän digiloikkaa pakonomaisena, koska se lähtee koulun ulkopuolelta tulevasta tarpeesta. Loikka vaatii valtavasti taloudellisia ja henkisiä panostuksia nopealla aikataululla ilman, että hyödyistä on varmaa tietoa. Toki koulun pitää olla mukana kehityksessä, mutta digitalisointi ei saa olla itsetarkoitus. Oppiminen vaatii paljon työtä opetusmenetelmistä riippumatta.  

Kouluopetus ei koskaan voi olla täysin ”ajan tasalla” puhumattakaan siitä, että se olisi ”aikaansa edellä”. Suunnitelmat on aina laadittava etukäteen ja senhetkisen tiedon varassa. Universaalien taitojen, tietojen ja ennen kaikkea arvojen oppiminen on koulutuksessa keskeistä. Jos uhraamme kovin suuren osan kouluajasta digitaalisten laitteiden kanssa puuhasteluun, opetamme nimenomaan vanhentunutta asiaa. Tämän päivän digitekniikka on auttamattomasti vanhentunutta, kun nyt ensimmäisellä luokalla koulussa olevat lapset ovat työelämässä. Mitä jää nykytekniikan oppimiseen käytetystä ajasta oppilaan mieleen? Kynän ja paperin avulla opittavat hienomotoriset taidot säilyvät. Samoin säilyvät ajattelun taidot.

Vielä pari viikkoa jäljellä

Olen ollut elokuusta lähtien vuorotteluvapaalla. Yksi asioista, joita ajattelin tehdä vapaan aikana, oli kirjoittaa. En ollut tarkemmin ajatellut, että mitä kirjoittaisin, mutta silti halusin kirjoittaa. Tämä blogi on saanut kuitenkin olla aivan rauhassa. Yhtään juttua ei ole tullut kirjoitettua. Vapaata on nyt jäljellä reilut pari viikkoa, joten on korkea aika aloittaa!

 

Miksi en ole sitten koneen ääreen asettunut? Siihen ei ole mitään yhtä syytä. Yksi tärkeimmistä on se, että kaipaan toedellista rauhaa kirjoittamiselle. Jos kirjoitan kotona, niin minun pitää olla yksin siinä huoneessa, jossa kirjoitan. Voisin kuvitella kyllä kirjottavani vaikka kahvilassa tai junassa, siellä olisin yksin ihmisten ympäröimänä. Pöytäkoneemme sijaitsee keskellä olohuonetta ja mieheni istuu sen ääressä hyvin paljon. Hän kyllä sanoo, että jos tarvitsen konetta, voin toki käyttää sitä. Silti en halua kirjoittaa olohuoneessa. Siellä on liikaa häiriötekijöitä. Omassa käytössäni on tabletti, mutta sillä kirjoittaminen on suorastaan tuskallista, koska siinä ei ole näppäimistöä. Niinpä olen nyt valjastanut omaan käyttööni tämän 10-vuotispäivänsä jo viettäneen kannettavan. Koneen käynnistäminen vaatii kärsivällisyyttä, mutta kunhan sitä käyttää riittävän usein, niin käynnistysaika on ihan äärellinen. Lisäksi tarvitsen mieluusti pöydän, joten menen joko keittiöön, jossa ei myöskään ole rauhaa kirjoittamiselle tai tyttären entiseen huoneeseen. Tytär on meidän vapaamme aikana ollut niin paljon kotona, että hänen huoneensa on ollut vain harvoin käytettävissä. Nyt on sellainen hetki.

Olin suunnitellut hiihtäväni paljon tämän talven aikana. Siitäkään ei nyt taida tulla mitään, koska viime viikon torstaina kaaduin ja mursin ranteeni. Seuraavana päivänä oli ensimmäistä kertaa koko talvena meidän lähilatumme ajettu. Niin siinä sitten kävi, haaveeni hiihtelystä joka päivä jäi toteutumatta. Ainakin tämän talven osalta.

Tästä tekstistä ei pitänyt tulla pelkkä valitusvirsi. Vuorotteluvapaa on ollut todellinen irtautuminen työelämästä. Olen saanut nukkua niin pitkään kuin olen itse halunnut, ainoa tätä rajoittanut asia on ollut koiramme. Olen saanut tehdä niitä asioita, joita olen halunnut. Eli enimmäkseen olen neulonut ja virkannut. Käsityöblogini on ollut elossa ja olen tutustunut muutenkin paremmin blogiamaailmaan. Siksi aionkin hieman muuttaa tämän blogin suuntaa. En enää keskity pelkästään kirjoittamaan koulutuspolitiikasta ja matematiikan opetuksesta. Toki niistäkin varmaan tulevaisuudessa kirjoitan, mutta aion tehdä tästä blogista arkisemman. Olen ainakin tällä hetkellä vielä niin kaukana koulumaailmasta, etten jaksa siitä kirjoittaa. 

Parin viikon päästä pitäisi kuitenkin mennä takaisin töihin. Mikäli ranteeni antaa minun mennä eli kolmen viikon kipsausaika riittää. Sen saan selville ensi viikolla. Olen kyllä käynyt katsomassa lukujärjestykseni ja ryhmäkokoni (pari jättiläisryhmää tiedossa!), mutta opetuksen suunnittelu ei oikein tunnut nyt kiinnostavalta. Nuorten kanssa työskentely ja ihmisten tapaaminen on kyllä ihan mukavaa, mutta en kaipaa yhtään digiloikkimista. Vaikka olen aina ollut kiinnostunut teknologian hyödyntämisestä matematiikan opetuksessa, olen entistä enemmän sitä mieltä, että perustavoite kaikella koulutuksella on ajattelun oppiminen. Ja sitä ei vielä toistaiseksi pysty tekemään digitaalisesti.