Maanantaina pitäisi palata fyysisesti työpaikalle. Rajoituksia on vielä päällä siten, että korkeintaan 50 henkilöä voi olla yhtä aikaa samassa tilassa. Tämä tarkoittaa ison yksikön kohdalla sitä, että emme voi pitää VESOa yhdessä. Kuinka tämä meillä ratkaistaan, on minulle riviopettajana vielä arvoitus, tietoa ei vielä näin torstai-iltapäivänä ole maanantaista tullut. No, ehtiihän sitä!
Koulumme on erittäin ahdas. Se oli tiedossa jo silloin, kun koulujen yhdistymistä suunniteltiin. Tilat ovat todella niukat koko opiskelija- ja opettajamäärälle. Nyt kun pitää saada toisiin opiskelijoihin etäisyydet riittäviksi, eivät kaikki opiskelijat voi olla koulussa yhtä aikaa. Näin etukäteen ajatellen tämä teettää varmasti meillä kaikilla koulussa työskentelevillä lisää työtä. Opiskelijoita on läsnä fyysisesti ja läsnä etänä. Opettaja joutuu miettimään opetuksen uudelleen, kun nuo molemmat vaihtoehdot toteutuvat yhtä aikaa. Lähiopetuksessa on toisenlaiset lainalaisuudet kuin etäopetuksessa.
Suuri yksikkökoko on ollut pitkän aikaa suunta, jota kohti on menty sekä perusopetuksen että toisen asteen koulutuksessa. Yksiköitä on yhdistetty ja koulumatkat ovat pidentyneet. Isot ja pienet koululaiset tarvitsevat koulumatkoihin kuljetuksia tai joukkoliikennettä. Päivän aikana opiskelijan ja opettajan tapaamien ihmisten määrä ei ole enää kymmeniä vaan se on satoja. Herättäisiköhän tämä nyt käsillä oleva kriisi päättäjiä ajattelemaan sitä, että suuri ei aina ole kaunista? Tai sitä, että raha ei saisi aina olla se ohjaava tekijä päätöksenteossa. En kaipaa kyläkouluja enkä sinänsä vastusta isoja yksiköitä. Mutta opetukseen pitäisi olla normaaliaikanakin tilaa ja väljyyttä niin, etteivät seinät ala ahdistaa ja ettei opetustilojen käytöstä vastaavan tarvitsisi koko ajan laskea istuimapaikkojen riittävyyttä. Opiskelijoilla ja opettajilla pitäisi olla koulupäivän aikana mahdollista löytää hiljainen soppi oman työn tekemistä varten. Ruokalassa pitäisi pystyä syömään rauhassa ilman pitkää jonotusta ja istumapaikan haeskelua. Opiskelijan pitäisi pystyä tuntemaan kuuluvansa johonkin ryhmään, jolla on vieläpä tuttu opettaja.
Tuleva lukuvuosi ei nyt ala siten, kuin aina ennen, halaamalla työkavereita loman jälkeen. Pidämme etäisyyttä, toivomme parasta ja valmistaudumme yhteen kovimmista vuosista, mikä lukion opettajilla on ollut. Koronan aiheuttamien poikkeusjärjestelyiden lisäksi on tulevan lukuvuoden aikana valmistauduttava vuoden päästä käyttöön otettavaan uuteen opetussuunnitelmaan. Lisäksi kummittelee ajatuksissa vielä oppivelvollisuusiän mahdollisen noston mukanaan tuomat muutokset. Ihan hirveästi tässä ei pääse sammaloitumaan, mutta joskus tuntuu, että muutoksiin sopeutuminen vaatii vähän liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti