Etätöissä

Olemme eläneet poikkeuksillisissa oloissa nyt muutaman viikon verran. Opettajat joutuivat yllättäen ja lyhyellä varoitusajalla opettamaan etänä. Se vaati yhtäkkistä joustamista ja uskallusta kokeilla ohjelmia ja menetelmiä, joista ei ollut aiemmin edes kuullut. Etäopetus jatkuu ainakin toukokuun puoliväliin asti, ehkä koko kevätlukukauden.

Oma apulaisrehtorin työni on ihan mahdollista tehdä etänä. Tosin kontakti toisiin rehtoreihin ja opettajiin jää nyt etäyhteydellä pidettyihin palavereihin ja sähköpostiin. Vaikka normaalioloissakin teen töitä pääsääntöisesti tietokoneen ääressä, niin nyt kotona työ on todellista koneen kanssa seurustelua. Yksi puute kotona työskentelyssä on se, että teen työt pienellä 14 tuuman näytöllä, kun töissä olisi käytössä huomattavasti isompi näyttö. Toisaalta olen nauttinut siitä, että voin olla kotona. En todellakaan ole noudattanut niitä etäyöohjeita, joiden mukaan pitäisi pukea työvaatteet päälle ja noudattaa tavanomaista työskentelyrytmiä. Olen tehnyt töitä ihan kotivaatteissa ja vähän missä sattuu, keittiönpöydän ääressä tai olohuoneessa läppäri sylissä. Opettajan töissä on tottunut siihen, että kotikin on työpaikka. Kokeiden korjauksen ja opetuksen valmiselutyöt kun olen itse tyypillisesti tehnyt kotona vaihtelevina aikoina, lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin.

Työajan rajaaminen on etätöissä selvästi hankalampaa kuin  työpaikalla tehtävissä töissä. Opettajien whatsup-ryhmän viestejä alkaa tupsahdella aamuseitsemältä ja viimeiset neuvojen kysyjät saattavat olla liikkeellä vielä kymmenen aikaan illalla. Kotitöillä voi tosin katkaista tietokoneen kanssa työskentelyn. Olen muun muassa jynssännyt saunan ja pesuhuoneen lattiaa ennen kuin olen vastannut kysymykseen, joka on saanut kiukkuni nousemaan.

Etätöissä päivittäinen keskusteluyhteys työkavereihin jää melkein kokonaan pois. Sähköpostit ja Wilma-viestit ovat helposti lyhyitä ja kuivan asiallisia. Etäyhteyksillä pidetyt kokoukset ovat haasteellisia, jos osanottajia on monta ja kuvayhteyttä kaikkiin ei pysty saamaan yhtä aikaa. Puheenvuoron saaminen on joskus hankalaa, kun ei voi normaalilla tavalla viestittää puheenjohtajalle. Tässä on varmasti kyse osittain meidän tottumattomuudesta ja osittain siitä, että käytetyt ohjelmat eivät ole parhaita mahdollisia.

Kuinka paljon tästä etätyövaiheesta opimme? Mitä tästä jää pysyväksi käytännöksi? Ainakin kokouskäytännöt muuttunevat. Olemme käyttäneet tosi paljon aikaa siirtymiseen paikasta toiseen sitä varten, että meillä on kokous. Etäkokoukset pitää valmistella huolella, muuten ne ovat osallistujille tuskallisia. Kuulokkeet korvilla ei kestä jaarittelua sitäkään vähää kuin normaaleissa kokouksissa. Eikä tarjolla ole edes niitä kokouskahveja, ellei itse keitä!

Opetustyön osalta muutokset tämän etäopetuskokemuksen jälkeen voivat olla isot. Itse tuossa tänään tiskatessani mietiskelin sitä, että jos vielä syksyllä on rajoituksia kokoontumisille, niin yli 1000 opiskelijan lukiossa täytyy asiat järjestää toisin. Jos ei saa syntyä jonoja ruokalaan, jos paikalla ei saa olla yli 500 henkeä tms. niin osa opiskelijoista on pidettävä etäyhteyden päässä. Tällaista ajatusta kehiteltiin tilasäästösyistä jo muutama vuosi sitten, mutta nyt siitä saattaa tulla totta ja ihan toisista syistä. Ensi lukuvuoden suunnittelu on jo pitkällä, mutta tämä kevät on osoittanut, että mitä tahansa voi tapahtua ja homma keikahtaa päälaelleen hyvinkin nopeasti.