keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Ja lukion opetussuunnitelma muutoksen kourissa jälleen...

Pitkästä aikaa kävin selailemassa näitä tämän tauolla olleen blogini tekstejä ja osuin keväällä 2015 kirjoittamaani kommenttitekstiin silloin lausunnolla olleesta opetussuunnitelmaluonnoksesta. Nyt tuosta on kulunut kohta viisi vuotta ja Lukion opetussuunnitelman perusteet 2019 on julkaistu viime marraskuussa. Muutostahti lukiossa on tällä hetkellä niin kova, ettei siinä oikein kukaan voi pysyä mukana.

Eniten tuossa viiden vuoden takaisessa kommenttitekstissäni minua huvitti silloinen ajatukseni siitä, että tuon 2016 käyttöön otetun opetussuunitelman mukanaan tuoma matematiikan yhteinen kurssi olisi sisällöiltään onnistunut. Tuo kurssi (MAY1) on ollut täydellinen fiasko. Sisältö on sillisalaatti, siinä ei ole mitään punaista lankaa, jonka mukaan edetä. Opiskellaan vähän prosenttilaskentaa, lukujonoja, logaritmia, funktion käsitettä. Harjoitellaan käyttämään "sopivaa" ohjelmaa matematiikan tehtävien ratkaisemisessa. Tähän sekavuuteen on kyllä oma osansa ollut oppikirjalla, jonka kappaleista ei opettajakaan ole oikein saanut selville, mitä kyseisessä kohdassa tavoitellaan. Ainakaan siinä tuo kurssi ei ole onnistunut, että pitkän matematiikan suosio olisi sillä perusteella lisääntynyt. Pitkän matematiikan suosio on kyllä lisääntynyt, mutta siihen on syynä lähinnä korkeakoulujen valintaperusteet. Opiskelijoiden kannalta matematiikan yhteinen kurssi on luonut lähinnä epävarmuutta ja tarvetta tukiopetukseen.

Muutostahti on lukiossa ollut viime vuosina aivan valtava. Sähköiset ylioppilaskirjoitukset tulivat jäädäkseen ja nykyinen opetussuunnitelma otettiin käyttöön 2016. Ensimmäiset uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelleet ylioppilaat valmistuivat siis keväällä 2019. Keväällä 2019 ylioppilaskokeiden sähköistys saatiin valmiiksi, kun matematiikan koekin järjestettiin sähköisenä. Ja saman vuoden syksyllä saimme uuden opetussuunnitelman, joka otetaan käyttöön syksyllä 2021. Kun tähän vielä lisätään omassa koulussani tapahtunut kahden yksikön yhdistyminen ja jaksojärjestelmän muutos syksyllä 2018, niin paikalleen ei ole voinut mitenkään jähmettyä.

Vuoden 2016 opetussuunnitelman muutos olisi pitänyt jättää tekemättä. Myös tämä uusi muutos tuntuu keinotekoiselta, koska tuntijakoon ei tehty muutoksia. Muuten lukio-opetuksen järjestämiseen sitten tuleekin isoja muutoksia. Kurssien tilalle tulevat opintopisteet. Oppaineet on jaettu 1-3 opintopisteen moduuleihin, joista koulun opetussuunnitelmassa muodostetaan opintojaksoja. Koulut ympäri Suomea nyt miettivät, millaisia opintojaksoja muodostetaan ja millainen rakenne opetukselle tulee. Lasketaan sitä, kuinka monta minuuttia oppitunnin pitää olla, jotta jakson aikana saataisiin opintopisteen 14 h 15 min opetus annettua.

Kouluilla ei ole muuta mahdollisuutta, kuin noudattaa hyväksyttyjä opetussuunnitelman perusteita. Uusien opetusjärjestelyiden suunnittelu vaatii paljon työtä. Tulossa on lisäksi kaksi vuotta, jolloin on (taas!) käytössä kaksi eri opetussuunnitelmaa. Nyt opetussuunnitelmissa on rakenteellisesti iso ero, kun toisessa on laajuuksina kurssit ja toisessa opintopisteet. Taaskaan valtakunnallisesti ei ole tehty vastaavuustaulukoita, joista voisi katsoa, mitkä osat eri opetussuunnitelmissa vastaavat toisiaan, vaan tämäkin työ tehdään jokaisessa koulussa erikseen. Monta asiaa olisi voitu tehdä valtakunnallisesti helpottamaan koulujen työtä. Näin ei kuitenkaan ole haluttu tehdä.

Koulun pitää seurata aikaansa ja uudistua. Valitettavasti tämäkin opetussuunnitelma pohjautuu vanhaan oppiainejakoon ja valtavaan määrään erillisiä oppiaineita. Erillisiä oppiaineita on kahdeksantoista. Äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärässä on 12 erilaista versiota, uskonnossa kuusi eri versiota ja kielissä neljä eri laajuutta. Tähän verrattuna matematiikan kaksi eri laajuutta on vähän. Vaikka osa eri oppiaineiden moduuleista yhdistettäisiinkin moniaineisiksi opintojaksoiksi, ei lukion pirstaleisuus ole mihinkään häviämässä. Erillisissä oppiaineissa ei sinänsä ole mitään huonoa, päinvastoin perinteisesti olemme rakentaneet tietomme sillä tavalla. Mutta nyt olisi ollut hyvä aika kehittää lukiota sellaiseen suuntaan, että opiskelija voisi keskittyä vähempiin aineisiin ihan oikeasti. Nyt tämä valinta tehdään niin, että joitakin aineita suoritetaan minimiponnistuksin, koska on pakko. Ehkä sitten seuraavalla kerralla. Saa nähdä meneekö siihen edes viittä vuotta, kun jälleen olemme tekemässä ops-uudistusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti