keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Matkalla pohjoiseen - päivä 5

Tämän päivän kävelyretkemme oli meille uusi reitti. Kävelimme Laanilan kultareitin, jonka toinen päätepiste on nelostien varressa pari kilometriä Laanilasta etelään ja toinen Kutturan tien varressa. Koska reitti ei ole rengasreitti, porukkamme jakautui kahteen osaan. Me naiset aloitimme kävelyn nelostien varresta ja miehet ajoivat auton Kutturan tien varteen, josta he lähtivät reitille.


Reitin varrella olevat taulut kertovat kullan kaivamisen historiasta. Reitti on myös pyöräiltävissä, joten se oli helppokulkuista. Jätöksistä ja jäljistä päätellen tällä puolella nelostietä on paitsi poroja myös hirviä.






Reitin varrella on myös uusia valtauksia ja kullan etsintää käynnissä. Pituudeltaan reitti on noin 8 kilometriä, mutta vähäisten korkeuserojen takia se oli huomattavasti kevyempi kuin eilinen reitti. Hyttyset olivat kiusana vain Kutturan tien läheisyydessä.



Päästyämme autolle ajoimme takaisin nelostien parkkipaikalle ja odottelimme miehiä, jotka olivat käyneet myös Kuivakurun huuhtomalaitoksella, jonka me olimme jättäneet kiertämättä. Märän näköinen polku ei houkutellut meitä, mutta huuhtomalaitos olisi kuitenkin ollut näkemisen arvoinen paikka.

Retken jälkeen päätimme lähteä Ivaloon syömään ja kauppaan. Saariselällä on melko vähän ruokapaikkoja varsinkin lounasaikaan avoinna.

Poroja näkyi tällä kertaa Saarselän ja Ivalon välillä todella paljon. Lähellä Kaunispään risteystä oli tien toisella puolella iso porolauma.

Aamupäivällä sää oli aurinkoinen ja sopivan lämmin, mutta jo palatessamme Ivalosta satoi vettä. Myöhemminkin illalla tuli useampia sadekuuroja, joista osa oli melko kovia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti